Tehosta verkkokauppaasi Postin starttipaketilla! Lue lisää

Virkkukoukkusen verkkokaupan toimituksiin pakataan mukaan väriä ja iloa –kuljetukset hoituvat kätevästi suoria logistiikkasopimuksia hyödyntäen

/ Lukuaika: 4 min
Takaisin ajankohtaisiin

Virkkukoukkunen on tunnettu värikkäistä vaatteistaan ja tavaroistaan. Tiina Kärkäs-Sundin suunnittelemiin kuoseihin perustuva brändi sai alkunsa vuonna 1993, ja vuosien varrella se on kulkenut pitkän matkan pienestä puodista koko Suomea ilahduttavaksi väri-ilmiöksi. Yrityksen kivijalkaliike sijaitsee Imatralla, mutta verkkokauppa toimittaa myös muualle. Sinne, missä asiakkaat ikinä ovatkaan.

Verkkokauppatilaus, joka tuottaa iloa jo matkalla

Virkkukoukkusen päämäärä on tarjota asiakkailleen sekä käytännöllistä että ilahduttavaa kultareunaa kotiin ja päälle pantavaksi. Siinä yritys on onnistunut.

– Ihmiset tulevat meille hakemaan väriterapiaa, piristymään ja juttelemaan, kertoo Iri Honka, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa Virkkukoukkusen verkkokaupasta ja varastosta huolehtiminen.

Kivijalassa tunnelman ylläpitäminen on helppoa, mutta verkkokaupassa se vaatii enemmän vaivannäköä. Iloa pyritään välittämään teksteillä ja kuvilla. Sitä pakataan myös tilausten mukaan.

– Meiltä lähtee kivannäköisiä paketteja. Jos pakkausmateriaalina on muovipussi, se on aina iloisen värinen ja sen päälle liimataan hymyn huulille tuova tarramme. Kierrätämme ja käytämme pakkauksia myös uudestaan, jolloin lähetykset päällystetään meidän paperillamme ja asiakas saa ikään kuin lahjapaketin. Eräskin tyytyväinen asiakas oikein soitti ja kertoi, että hän ei laittanut pakettia laukkuun vaan kuljetti sen kotiin niin, että kaikki näkivät sen.

­– Lisäksi ajattelen, että kivannäköiset paketit tuovat iloa myös kuljettajien ja lähetysten lajittelijoiden työpäivään, Honka hymyilee.

Herkullisen ulkomuodon lisäksi myös pakettien sisällä piilee yllätys. Jokaisen tilauksen mukana on kirje Kärkäs-Sundilta. Kuulumisten lisäksi kirjeessä saattaa olla mukana esimerkiksi tarjouksia tai hypisteltäväksi pieniä kangastilkkuja uusista materiaaleista.

– Teen sellaisia paketteja, joita haluaisin saada itsekin, Honka kiteyttää.

Pakettikauppa auttaa verkkokauppiasta kokeilemaan uusia toimitustapoja

Pääsääntöisesti Virkkukoukkusen paketit kulkevat Matkahuollolla ja Postilla, joiden kanssa yritys on tehnyt suorat sopimukset.

– Aloitimme hyödyntäen Pakettikaupan tekemiä sopimuksia, sillä siten eri logistiikkayhtiöiden käyttäminen ja testaaminen oli helppoa. Sittemmin olemme tehneet oman sopimuksen esimerkiksi Matkahuollon kanssa, mutta ei se ollut mikään juttu. Syötimme Pakettikaupan järjestelmään tekemiemme sopimusten tiedot, ja kaikki toimii kuten ennenkin. Matkahuolto hakee paketit kerran päivässä kaupalta. Postin paketit viemme lähimpään toimipisteeseen. Ainoa muutos on se, että lasku tulee suoraan kuljetusyhtiöltä, Honka muistelee.

Matkahuollon ja Postin lisäksi Virkkukoukkusen asiakkaat voivat valita DB Schenkerin toimituksen. Schenkerin kanssa Virkkukoukkusella ei ole omaa sopimusta, sillä kyseisen kuljetusyhtiön kautta tilaavien asiakkaiden määrä on toistaiseksi melko pieni. Pakettikaupan ja Schenkerin välisen sopimuksen ansiosta se on kuitenkin mahdollista pitää yhtenä vaihtoehtona.

Viime aikoina tilauksia on tullut myös Ruotsista. Myös uuden aluevaltauksen osalta Virkkukoukkunen on hyödyntänyt Pakettikaupan valmista valikoimaa:

– Meillä ei toistaiseksi ole minkään logistiikkayhtiön kanssa sopimusta pakettien toimittamisesta ulkomaille, sillä haluamme ensin hiukan seurata, miten tilauksia alkaa tulla. Ruotsiin on nyt mennyt muutamia paketteja, ja ne on ollut helppo lähettää Pakettikaupan tarjoamia vaihtoehtoja hyödyntäen.

Pakettikortit muodostuvat suitsait sukkelaan

Logistiikkayhtiökokeilujen lisäksi Iri Honkasen mielestä kätevää on se, että Pakettikaupan ansiosta pakettikortit tulostuvat helposti verkkokaupasta. Enää niitä ei tarvitse tehdä erikseen saati kirjoittaa käsin.

– Helpottaa aivan suunnattomasti, kun pakettikortit muodostuvat itsestään. Arjessa auttaa myös se, että jos haluan lähettää jollekin asiakkaalle uuden tilauksen tai täydentää edellistä, voin mennä Pakettikauppaan ja tehdä siellä uuden pakettikortin samojen tietojen pohjalta.

Kiitosta saa myös Pakettikaupan asiakaspalvelu:

– Yhteydenpito on ollut helppoa. He jaksavat aina kärsivällisesti auttaa ja heihin saa helposti yhteyttä. Heidän kanssaan on ollut kiva kommunikoida.