
Erityisesti aloitteleva kauppias haluaa usein hoitaa itse verkkokauppansa varaston. Silloin huomaa parhaiten varastoinnin, pakkaamisen ja lähettämisen kompastuskivet. Kun yrityksen toimitusmäärät pikkuhiljaa kasvavat, ulkoistettu varastopalvelu tuo lisää liikkumavaraa. Milloin varaston ulkoistamista kannattaa pohtia?
1. Kun kauppias haluaa keskittyä asiakkaisiin
Varaston ulkoistamisella kauppias saa lisää aikaa asiakkailleen ja myyntityöhön. Hän on myytäviensä tuotteiden ekspertti, ja sitä on hankala ulkoistaa muille. Esimerkiksi markkinointia, taloushallintoa ja logistiikkaa on helppo teettää myös yrityksen ulkopuolella. Ulkoistamalla varastonsa verkkokauppias säästää aikaa myynnin kehittämiseen.
2. Kun toimitusmäärät ja tilantarve kasvavat
Kun kauppias pyörittää aluksi verkkokauppansa varastoa itse, hän oppii, mikä on varastotoimintojen kannalta oleellista. Ulkoistusta kannattaa pohtia silloin, jos varastolla muuten tarvittaisiin apukäsiä tai suurempaa toimitilaa esimerkiksi toimitusmäärien tai organisaatiorakenteen muuttuessa. Verkkokauppias säästää sekä aikaa että rahaa, kun varastointia tai vaikkapa pakkausmateriaalien hankintaa ei tarvitse tehdä itse. Samalla oheistyöt ja niiden kustannukset hoitaa joku muu.
3. Kun verkkokauppias kaipaa joustoa ja varmuutta
Jos verkkokaupan tilausmäärät vaihtelevat esimerkiksi sesonkien mukaan, ulkoistettu varastopalvelu lisää joustavuutta. Kun varasto on ulkoistettu, kauppiaan ei tarvitse murehtia omista tai työntekijän sairasteluista ja loma-ajoista. Kauppa pyörii ja toimitukset lähtevät silloinkin matkaan luvatussa toimitusajassa. Se tuo lisää voimavaroja verkkokauppiaan arkeen.
Lähde: Posti Group – Verkkokaupan varaston ulkoistamisella säästät aikaa myynnin kehittämiseen